Lopunajat – muutamia varhaisen juutalaisuuden tarjoamia näkökulmia kristilliseen uskoon

Kirkko ei ole Kristuksen Kirkko jos se lakkaa odottamasta Herransa paluuta. Herransa unohtanut morsian on joutunut vieraille teille. Siksi Kirkon on aina uudelleen palattava juurilleen ja kysyttävä, miksi se on olemassa ja mihin sen koko olemassaolo tähtää.

Mielenkiintoinen näkökulma Kristuksen paluuseen tarjoutuu, kun avaamme varhaisen juutalaisuuden aarteet. Nämä tekstit kirjoitettiin aikana muutama sata vuotta ennen Jeesuksen paluuta ja muutama sata jälkeen. Ne kertovat maailman tulevaisuudesta tavalla, joka oli tuttu Jeesuksen ajan juutalaisille – siis hänen kuulijoilleen. Niillä on yleensäkin paljon annettavaa meille, myös nyt esillä olevan aiheen äärellä.

Muistamme toki …

Toivon jokaisen kuulijan muistavan varhaisen juutalaisuuden luonteen. Vielä muutama vuosikymmen sitten suomalaisetkin raamattuopettajat katsoivat voivansa määrittää varsin selvästi, mitä Jeesuksen ajan juutalaiset opettivat. Nyt jokaisen pitäisi tietää, että asia ei ole kovin yksinkertainen. Ensinnäkin juutalaisten rabbien opetus on usein kirjattu muistiin satoja vuosia Jeesuksen jälkeen ja aivan muissa maisemissa: Se ei siis välttämättä kerro enää mitään Jeesuksen ajan elämästä. Toisaalta aika harvasta asiasta on olemassa ”juutalaista käsitystä”: Viime vuosikymmenet ovat tehneet selväksi, että Jeesuksen ajan juutalaisuus oli hyvin monimuotoinen uskonto. Mitä yksi joukko opetti, sen toiset kiistivät, ja päinvastoin.

Jeesuksen ajan juutalaisuus ei siis ollut yhdestä kivestä veistetty uskonto, vaan monien erilaisten tulkintojen meri. Kaikki juutalaiset suuntaukset eivät välttämättä odottaneet maailmanloppua ollenkaan, vaikka toiset odottivat. Mutta vaikka monimuotoisuus ymmärretään nykyään entistä paremmin, erilaisten tulkintojen merellä on paljon annettavaa meille. Kun tässä esityksessä poimin joitakin näkökulmia, toivon vakavammin aiheeseen syventyvän paneutuvan tiukasti lähteiden ajoitukseen ja siihen, että monissa teoksissa on useita eri kerroksia. Tässä pinnallisessa valikoimassa uskallan käyttää hieman kevyempää otetta.

Kuin hai laivoja

Juuri nyt kyseessä olevan kysymyksen kohdalla esille nousee toinenkin vaikeus. Monet juutalaiset tekstit ovat säilyneet kristittyjen parissa. Nykyajan tavasta varjella alkuperäistä teosta ei välttämättä ollut nähtävissä kovin paljon. Jos teksti kertoi osuvasti lopunajoista, se oli hyvä teksti, meidän tekstimme, ja varsin usein kävi niin, että tekstiä toimitettiin edelleen. Siitä saatettiin poistaa sopimattomia kohtia, mutta ennen kaikkea lisätä selvästi kristillisiä jaksoja tekemään selväksi, mistä todellisuudessa oli kyse. Monesta tekstistä joudutaan kysymään, kuinka paljon on enää jäljellä alkuperäisestä juutalaisesta perustekstistä.

Toisinaan tilanne on kuitenkin selvästi parempi ja juutalainen teksti on käsillä ilman merkittäviä kristillisiä lisäyksiä. Nämä tekstit tekevät selväksi, mitä varten varhainen Kirkko seurasi tiettyjä juutalaisia suuntauksia kuin hai laivaa – tai oikeammin laivoja. Samaahan osoittavat toisesta näkökulmasta ne tekstit, joihin kristityt innoissaan lisäilivät omia jaksojaan.

Suuria pakanahahmoja

Kaikki tulevaisuuden odottaminen ei kohdistu vain juutalaiseen kansaan, vaan juutalaiset odottivat myös suurien pakanahahmojen astuvan esiin. Usein nämä tekstit tosin eivät ole todellisuudessa ennustuksia, vaan ne on kirjoitettu suuret hahmot silmien edessä tai tuoreessa muistissa. Toisinaan heitä arvioitiin myönteisesti, kuten Egyptin Ptolemaiosta (Sib. 3,652-656) tai Hadrianusta (Sib. 5), jopa Caligulaa tai Domitianusta. Useimmiten hahmot ovat kuitenkin suuri vaara Jumalan omille. Näitä hahmoja ovat mm. Nero (Sib. 5). Mutta vallan harvinaista ei ole, että suuri hallitsijahahmo jää meiltä tunnistamatta. Me tiedämme vähemmän kuin toivoisimme.

Israelin suuri tulevaisuus ja Messias

Vanhan testamentin lukija ymmärtää, että uskollisen juutalaisen katse suuntautuu tulevaan. Millainen tämä tulevaisuus oli, on sitten jo toinen asia. Joissakin suuntauksissa ei uskottu kuolemanjälkeiseen elämään, mutta sielläkin saatettiin odottaa Jumalan kansan suurta kirkkautta tässä maailmassa. Toisinaan kansan tulevaisuudesta puhutaan ennemminkin verhotusti, kuten Filon tekee. Josefos – itsekeskeinen pikkusielu – taisi jo nähdä yhden ja toisen ennustuksen toteutuneen, kun hän seisoi viisaana Danielina Vespasianuksen rinnalla. Erilaiset odotukset ja kuvat elävät ja saavat kristillisen tulkintansa. Hyvä esimerkki tästä on se, miten Obadjan kirjan varsin sotaisa ennustus saa täyttymyksensä Ilmestyskirjan luvussa 14: Siionin vuorelle ei nouse sotaisa valloittajajoukko vaan Karitsan kanssa juhlivat voittajat. Ajatus siitä, että kaikki kansat kerran kumartavat Luojaa, sykkii vahvana sekä juutalaisissa että kristillisissä teksteissä

Läheskään kaikki juutalaiset ryhmät eivät odottaneet daavidilaista messiasta. Monet kuitenkin odottivat – yhtä tai kahta – ja se sykkii toki vahvana erityisesti niissä teksteissä, joita kristityt ovat säilyttäneet ja osin muokanneet. Tässä esityksessä tyydyn niihin Messias-odotuksen näkökulmiin, jotka liittyvät samalla muihin käsiteltäviin aihepiireihin.

Viimeisiä aikoja

Maailmanhistoria tuntee sekä niitä aatteita, joita voidaan luonnehtia kulttuurioptimistisiksi, että niitä, joita voidaan luonnehtia kulttuuripessimistisiksi. Toisinaan nämä kaksi saattavat myös yhdistyä: Riemuvuosien kirja kertoo siitä, miten Jumalan lain noudattaminen maassa vähenee vähenemistään. Sitä varten alkuperäinen tuhannen vuoden elinikä käy aina niukemmaksi aina siihen asti, kunnes vauvat syntyvät harmaapäisinä. Tämän jälkeen kuitenkin laki nousee uudelleen kunniaan. Silloin elinikä alkaa nousta ja palaa lopulta tuhanteen vuoteen.

Toisinaan odotukset ovat yksiselitteisen myönteisiä. Riemuvuosien kirja katsoo, että tulossa on jotakin samaa kuin Joosefin hallitsemassa Egyptissä. Siellä ei ollut Saatanaa eikä mitään pahaa, ja monien pitkien vuosien ajan sama toistuu Israelin kansan parissa (40; 46; 50). Noin v. 100 kirjoitettu Neljäs Esran kirja puhuu 400 vuotta kestävästä onnen aikakaudesta (7) – tietty tuhatvuotisen valtakunnan tulkinta tulee ymmärrettäväksi juuri tästä näkökulmasta. Messiaan aikana terveys laskeutuu kasteena eikä kukaan kuole ennen aikojaan (73). Eri Sibyllan kirjat puhuvat tästä usein., mm. 8. kirja puhuu lopunajallisesta tasa-arvosta, kun maailmassa ei ole orjia eikä herroja, ei herroja, kuninkaita eikä johtajia (110). Kokonainen teos, kristillisenä aikana kirjoitettu Rekabilaisten historia on utopia tällaisesta onnen valtakunnasta. Leevin testamentin mukaan valtakunnan ytimessä on messiaaninen ylipappi, joka sitoo Beliarin. Elian apokalypsin mukaan (5,32) uuden valtakunnan perustamiseen liittyy Elian ja Heenokin Saatanan kukistava hyökkäys.

Selvästi useammin kuitenkin näkökulma on varsin pessimistinen. Viimeinen aika on useimmiten sekavaa ja synti vain lisääntyy: Ensimmäisen Heenokin kirjan mukaan yksi osoitus tästä on se, että sylilapset jätetään säälittä heitteille (99,5) ja 7. Sibyllan kirjan mukaan hillitön insesti (40) sekä useinkin väärät profeetat. Toisen Heenokin mukaan Saatana astuu valtaistuimelle (70). Seemin traktaatin mukaan (2,9) tuona aikana demonit hyökkäävät ihmisten kimppuun sen lisäksi, että heitä vaivaavat julmat roistot (11). 3. Sibyllan kirja ennustaa, että ihmiset näkevät miten armeijat ottavat yhteen pilvissä (805).

Eksyttäviä ihmeitä

Jo Vanhan testamentin tekstit puhuvat siitä, miten Jumalan uuteen läsnäoloon liittyy suuria ihmeitä. Monet juutalaiset tekstit tietävät kuitenkin, että lopunaikoina tapahtuu myös eksyttäviä ihmeitä. Sibyllan kirjat (2:167) kertovat siitä, miten Beliar tulee ja tekee monia ihmeitä. Tiettyyn aikakauteen kuuluvat nimenomaan demonit ja aaveet (2. Bar. 27 ). Elian apokalypsi kertoo, miten Jumalan vastustaja jopa ajaa ulos demoneita (3,10). Lopputuloksena on, että viimeisellä hetkellä ihmiset ryntäävät ymmärtävät, että heidät on eksytetty tunnusteoilla ja ihmeillä (5:1; 5:10-11).

Viimeinen tuomio ja uusi taivas

Viimeisestä tuomiosta saatetaan kirjoittaa myös hyvin kevyeen sävyyn, huvittavastikin. Tästä paras esimerkki on Egyptissä ajanlaskun alussa kirjoitettu Abrahamin testamentti. Abrahamin elinaika on päättymässä ja enkeli lähetetään hakemaan häntä. Abraham ei vain suostu kuolemaan ennen kuin on saanut nähdä yhtä ja toista, ja neuvoton enkeli saa Jumalalta hyväntahtoisen käskyn uudelleen ja uudelleen antaa patriarkalle periksi. Abraham saa nähdä taivaan portit ja tuomion, ja paljon muuta, ennen kuin hän lopulta suostuu antamaan henkensä. Samaan tapaan mutta hyvin vakavaan sävyyn puhuu tuomiosta Sefanjan apokalypsi (3): Sen mukaan enkelit ovat taivaan portilla ja kirjoittavat kirjaansa niin hyvät kuin pahatkin teot ja kertovat ne syyttäjälle. Saman kirjan mukaan kammottavat enkelit vievät tuomittavat ikuiseen rangaistukseen, ja meidän tuntemamme teksti tuntee myös kiirastulen (10-11). Valitettavasti tekstin ajoitus on vaikeaa. Viimeisellä tuomiolla rangaistukset kohdistuvat aivan tiettyihin synteihin. Esran visio kertoo siitä, miten mm. esiaviolliset suhteet (45) ja lasten surmaaminen (53) johtavat aivan erityisiin rangaistuksiin.

Rinnakkain vierasta ja rakasta

Varhaisen juutalaisuuden tarjoamat näkökulmat tuovat näkyviin paljon meille teologisesti outoa ja vierasta. Viimeisen tuomion tapahtumat kerrotaan tavalla, joka on olemukseltaan aivan toinen kuin kristinuskossa. Toisaalta juuri varhainen juutalaisuus opettaa meitä ymmärtämään varhaisen Kirkon parissa syntyneitä traditioita. Näistä teksteistä löytyvät pyhien esirukoukset, kiirastuli ja monet muut opetukset, jotka saivat tilaa keskiajan kirkossa. Tekstien lukija kokee kuitenkin myös jatkuvasti sykähdyttäviä elämyksiä. On paljon sellaista mikä yhdistää: Yhteistä pohjaa riittää. Neljännen Esran mukaan opetus kuolemasta alkaa näin:

”Kun Korkeimmalta on tullut ratkaisu, että ihmisen on kuoltava, sielu jättää ruumiin ja palaa hänen luokseen, joka sen antoi. Ensimmäisenä se kumartaa Korkeimman kunniaa…” (4 Esra 4:78).

Tämän jälkeen on tuomion aika ja ihminen saa elämän tai kuoleman. Mutta kaikki alkaa kumartamisesta. Jokainen polvi notkistuu. Jokainen.

Kirjoittanut:
Erkki Koskenniemi